Friday, 30 March 2007

”Puolustusreaktio ei johda keskusteluun”


Journalismin tutkimusyksikön tutkimusjohtaja Pentti Raittila oli yllättynyt siitä, kuinka etäällä iltapäivälehtien edustajat ja tutkijat olivat seminaarissa toisistaan.

– Iltapäivälehdet kokivat olevansa syytettyjen penkillä, Raittila sanoi.

– Tästä johtuen heidän puheenvuoroistaan kuului puolustusreaktio, eikä se ole ikinä hyvä lähtökohta hedelmälliselle keskustelulle, hän jatkoi. Raittilan mielestä on harmillista, että lööppikeskustelu ei näin ollen päässyt edes alkuun.

Raittila kiitti seminaarin viimeistä keskustelua Muhammed-pilakuvista. Keskustelu pakotti hänen mielestään pohtimaan omia lähtökohtia ja näkemyksiä tästä erittäin vaikeasta asiasta.

Kokonaisuudessaan tämänvuotinen seminaari oli Raittilan mielestä hyvin tasapainoinen kokonaisuus.

– Keskustelu oli hämmästyttävän vilkasta ja kiinnostavaa, vaikka aika ajoittain loppuikin kesken, Raittila summasi.

Seuraavan seminaarin ajankohdasta ei ole vielä tietoa. Aiemmin seminaari on pidetty marraskuussa, mutta ajankohtaa siirrettiin Journalismin päivien samanaikaisuuden vuoksi. Seminaarin ajankohdan siirtäminen vaikutti Raittilan mielestä yleisön määrään.

– Väkeä ei ollut niin paljon kuin aikaisemmin. Toisaalta keskustelu on tärkeämpää kuin se, että meillä olisi sali täynnä.

Niina Aho

Muhammed-kuvat kirvoittivat keskustelua


Tanskalaisen Jyllands-Postenin julkaisemat Muhammed-kuvat herättivät paljon yleisökeskustelua.

– Surullisinta on se, että sananvapautta ei voitu puolustaa aloittamalla keskustelua itsesensuurista. Sen sijaan päätettiin tehdä näin radikaali teko, kritisoi eräs yleisön edustaja.

Toinen kuuntelija kertoi kokemuksistaan Israelissa, jossa paikalliset juutalaiset ja kristitytkin olivat ihmetelleet Jyllands-Postenin motiiveja.

– Länsimainen sananvapauskeskustelu on ylellisyys. Meillä on varaa puhua, saadaanko jotain julkaista vai ei, samainen henkilö totesi.

Laura Pekonen otti esille kuvien herättämän sananvapauskeskustelun Britanniassa. Vaikka keskustelu kävi sielläkin kuumana, mitään ei julkaistu. Kirsi Crowley uskoi tämän johtuvan muun muassa brittien ja muslimien yhteiselosta.

– Tanskassa kristityt ja muslimit elävät ehkä enemmän erillään. Siitä saattaa johtua tällainen asemasota, Crowley sanoi.

Elina Ritala

Henriksson kaipaa toimintaa


Tampereen yliopiston historiantutkija Kirsi Henriksson korosti puheessaan kulttuurien välistä yhteistyötä.

Henriksson vaati siirtymistä reaktioiden ihmettelystä tulevaisuuteen keskittymiseen. Hän viittasi tällä Kuneliuksen puheenvuoroon pilapiirroskohusta. Henrikssonin mukaan on toiminnan aika ja katseet on suunnattava eteenpäin.

Henriksson painotti puheessaan kansainvälistymisen merkitystä. Esimerkiksi hän otti muslimivähemmistöjen lisääntymisen Euroopassa. Globaaliuden seurauksena uutiset kulkevat nopeasti, ja vähemmistöistä julkilausutut käsitykset kantautuvat asianomaisille viiveettä.

Henrikssonin mukaan siltojen rakentaminen kulttuurien ja uskontojen välille onnistuu tulevaisuudessa vain kenttätyötä lisäämällä. Henriksson kertoi osallistumisestaan syrjinnänvastaiseen projektiin, joka tutustutti hänet ruohonjuuritason ongelmiin. Niitä ratkoessa käytännön merkitys korostui ja teoreettinen pohdiskelu sai väistyä.

Päivi Puhtila

Onko menty liian pitkälle?


Yleisradion toimittajan Kirsi Crowleyn mukaan skandinaavinen media on mennyt sanavapauden testaamisessa liian pitkälle.

– Onko oikein sanoa kaikkea? hän kysyi.

Muhammed-kohun aikaan Crowley asui Turkissa – maassa, jossa ei ole sananvapautta, josta ei saa julkaista negatiivisia lausumia ja jossa moni toimittaja istuu työnsä takia vankilassa.

– Tilanne ei ole hääppöinen, mutta jotain opittavaa meillä siitä silti olisi. Samaan aikaan kun Skandinavian media pyörii itseriittoisuudessaan ja tiedon puutteessaan sananvapauden rajojen testaamisen parissa, turkkilaiset kollegat kirjoittavat siitä, mikä on tärkeää, Crowley näpäytti.

– Jyllands-Postenin kuvissa koko islaminusko esitettiin fundamentalistien kautta. Lehti linjasi uskonnon olevan yhtä kuin terrorismi, Crowley ihmetteli. Hän halusi muistuttaa, että toimittajilla on mielipidevaikuttajina myös vastuuta.

– Syyskuun 11. jälkeen luulisi olevan ilmeistä, että toimittajien tehtävänä ei ole polarisoida jo valmiiksi polarisoitunutta maailmaa. Vastakkainasettelujen ja stereotypioiden viljelemisen sijaan tulisi lisätä tietoutta, Crowley sanoi.

Mari Lukkari

”Kuvilla ei hyökätty islamia vastaan”


Helsingin Sanomien toimittaja Laura Pekonen kritisoi voimakkaasti Risto Kuneliuksen uusimpaan Journalismikritiikin vuosikirjaan kirjoittamaa artikkelia sekä Kuneliuksen juuri pitämää puheenvuoroa sananvapaudesta.

Pekosen mukaan Tanskassa julkaistut Muhammed-pilakuvat eivät olleet hyökkäys islamilaista kulttuuria vastaan. Pilakuvien oli pikemminkin tarkoitus testata Tanskassa vallitsevan sananvapauden rajoja.

Pekonen ei pidä pilakuvia suvaitsemattomuuden osoituksena. Suvaitsemattomuutta hänelle edustavat äärimuslimien tekemät tappouhkaukset.

– Kun julkisuudessa vaaditaan muita toimimaan oman maailmankatsomuksen mukaisesti, vaaditaan alistumista eikä kunnioitusta, Pekonen totesi.

Suomessa pilakuvia ei julkaistu. Pekonen ei pitänyt perusteettomana ajatusta, että tämä on merkki uhkailijoiden onnistumisesta tavoitteissaan.

– Mihin myönnytyksiin olemme valmiita seuraavaksi? Pekonen kysyi.

Lasse Poser

”Sananvapaus on poliittinen lyömäase”


Tiedotusopin professori Risto Kunelius aloitti Journalistikritiikkiseminaarin viimeisen, toimittajan sananvapautta käsittelevän osion osoittamalla, ettei journalismikritiikki ole yksinomaan negatiivista.

– Suomalainen journalismi selviytyi taannoisen Muhammed-pilakuvakohun aiheuttamasta keskustelusta varsin hyvin, totesi Kunelius.

Kunelius on tutkinut pilakuvien synnyttämää sananvapauskeskustelua lehdistössä. Muhammed-piirroksista syntynyt julkinen keskustelu käänsi hänen mukaansa sananvapauden taitavasti poliittisen retoriikan kielelle.

– Joko olet sananvapauden puolella tai sitä vastaan, Kunelius kuvasi syntynyttä asetelmaa.

Keskeisenä jännitteenä sanavapauskeskustelussa hän pitää kliseistä vapauden ja vastuun suhdetta. Hänen mukaansa suomalaisen median pääkirjoituksista kävi esiin harkitseva ja vastuuta korostava suhtautuminen sananvapauteen. Sen sijaan yksittäiset toimittajat tuntuivat sitoutuvan siihen kiistämättömänä arvona yli kaiken muun.

– Uutis- ja visuaalinen materiaali lehdissä tuntui uusintavan käsitystä, jonka mukaan olemme keskellä sivilisaatioiden välistä sotaa. Samalla pääkirjoitusten argumentaatio kiisti tämän taistelun.

Mikko Pelttari

”Tarkoitus on olla vain avuksi”


– En haluaisi käyttää sanaa kontrolli puhuttaessa yritysviestijöiden ja konsulttien käytöstä, kommentoi ProComin toiminnanjohtaja Maija Harsu Pietiläisen puheenvuoroa.

Harsun mukaan toimittajien ja tiedottajien yhteinen tavoite on saada aikaan hyvä juttu. Tiedottajan tehtävä on huolehtia siitä, että siinä on faktat ja yrityksen näkökulma kohdallaan.

– Tarkoitus on olla vain avuksi, sanoi Harsu. Kaksi ihmistä pystyy antamaan tietoa paremmin kuin vain yksi.

Kitka toimittajien ja tiedottajien välillä johtuu Harsun mielestä koulutuksesta. Kun toimittaja oppii olemaan kriittinen ja ottamaan aiheeseensa monta näkökulmaa, opetetaan tiedottaja kirjoittamaan faktoja.

Harsun mielestä syy konsulttien ja yritysviestijöiden käyttöön on kansainvälistyminen ja globalisaatio.

– Yrityksen viestinnästä on tullut osa kilpailukykyä, sanoi Harsu. Ulkoinen kuva tuo yritykselle kassavirtaa ja asiakkaita.

Harsun mukaan viestintäkonsulttien käyttö esimerkiksi haastattelutilanteissa on saanut alkunsa sijoittajaviestinnästä ja levinnyt sieltä vähitellen koskemaan myös muuta yritysviestintää.

Aino Likitalo

Yritykset kyttäävät toimittajia


– Yrityksien ote viestinnästä on kiristynyt viime vuosina, totesi Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen. Hän avasi Journalismikritiikkiseminaarin Toimittajat tarkkailuun -teemaosuuden.

Pietiläinen on tehnyt haastattelututkimuksen aiheesta uuteen Journalismikritiikin vuosikirjaan. Hän haastatteli 38:aa toimittajaa ja 31:tä viestintäjohtajaa.

Useimmissa yritysjohdon haastattelussa oli viestintäjohtaja mukana. 64 prosenttia toimittajista oli sitä mieltä, että tästä oli haittaa. Lähes kaikki viestintäjohtajat taas näkivät läsnäolon positiivisena.

Toimittajista 23 prosenttia totesi, että viestintähenkilön läsnäolo oli ehtona haastattelulle. Vain 10 prosenttia viestintähenkilöistä oli samaa mieltä.

Yrityksiä koskevia uutisia haluttiin myös tarkastaa innokkaasti. Yritykset halusivat useimmin lukea ennakkoon koko jutun eikä vain sitaatteja. Toimittajista 13 prosenttia näki, että ennakkotarkastus oli ehto jutun julkaisulle.

– Yritysten valvonnan lisääntyminen ei ole yleisön tiedossa, Pietiläinen lisäsi. Tämä näkyi myös toimituksissa. Vain harvoissa toimituksissa annettiin ohjeita, miten toimia haastattelussa viestintäjohtajan ollessa paikalla.

Joonas Kuikka

”Lööppikeskustelu oli mielenkiintoista”


Helsingin yliopiston opiskelijan Päivi Ala-Riskun houkuttelivat paikalle seminaarin mielenkiintoiset aiheet.

– Tulin Tampereelle tapaamaan kaveria, joten nyt löin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Jos seminaari olisi ollut muualla, en varmaankaan olisi tullut lähteneeksi, totesi viestintää opiskeleva Ala-Risku.

Ensimmäisen puoliskon jälkeen Ala-Risku oli tyytyväinen seminaarin antiin. Erityisen kiinnostavana hän piti lööpeistä käytyä keskustelua.

– Itseäni väkivaltaiset lööpit eivät häiritse. Ymmärrän, että lasten kannalta asia on toinen.

Ala-Risku osallistui Journalismikritiikkiseminaariin ensimmäistä kertaa. Aikomuksena oli jäädä seuraamaan iltapäivänkin puheenvuoroja.

– Odotan erityisesti talousaihetta, itsekin taloustoimittajan töitä tehnyt Ala-Risku sanoi.

Iltapäivälehtien edustajat olisivat Ala-Riskun mielestä saaneet puhua lyhyemmin.

– He esittivät paljolti samoja asioita. Keskustelulle olisi pitänyt jäädä enemmän aikaa.

Elina Ritala

”Kiinnostava alku”


Malgorzata Pajunen osallistui ensimmäistä kertaa Journalismikritiikkiseminaariin. Hän oli positiivisesti yllättynyt pidetyistä puheenvuoroista ja keskustelusta. Tähän mennessä mielenkiintoisimpana puhujana Pajunen piti Ilta-Sanomien Ulla Appelsinia, joka kommentoi tänään julkistetun lööppitutkimuksen tuloksia tiukkasanaisesti.

– Appelsin oli varma asiastaan ja osasi puolustaa valitsemaansa näkemystä myös puheensa jälkeen. Hän ei lähtenyt häilymään välimaastoon, vaan pysyi suorassa linjassaan, arvioi Pajunen.

Pajunen oli kiinnostunut myös lööppitutkimuksen tuloksista, vaikkei seuraakaan aktiivisesti tutkimuksen kohdelehtiä.

– En oikeastaan kuulu edes lööppien lukijakuntaan ja jätän iltapäivälehdet useimmiten ostamatta, Pajunen kuvaili.

Hänen mielestään tutkimustulokset eivät olleet yllättäviä. Pajunen ei myöskään tuomitse lööpeissä esiintyvää väkivaltaa.

– Välillä lööpit ovat liioiteltuja, ja asiat tuodaan liian voimakkaasti ilmi. Varsinaista väkivaltaa ei kuitenkaan ole mielestäni liikaa, Pajunen lisäsi.

Kaisa Eerola

”Lisää ristivetoa mediakritiikkiin”


– Mediatutkimus ja -kritiikki pyörii nykyään vähän liian pienissä ympyröissä. Kohteetkin valitaan yleensä todella rajatusti, sanoi päätoimittaja Kari Kivelä puheenvuoronsa jälkeen seminaarin kahvitauolla.

Kivelä toivoisi enemmän median suurempiin kokonaisuuksiin keskittyvää tutkimusta. Hänen mielestään nykyään nostetaan liian herkästi esiin vain yksi aihe ja sen käsittely joissakin uutisvälineissä.

Lööppitutkimuksen esittämää väkivaltaistumista Kivelä ei allekirjoita. Hänen mielestään tutkijoilla on ollut ennakkoasenne tulosten tulkitsemiseen.

Tutkimuksessa mainitusta perheiden ja lapsien yleistymisestä lööpeissä Kivelä on samaa mieltä, mutta hänen mukaansa se johtuu yhteiskunnan korostuneesta perhekeskeisyydestä eikä lehtien tietoisesta valinnasta.

Kivelä ei myöskään pelkää, että lukijat päätyisivät tutkijoiden kanssa samanlaisiin tulkintoihin lehtiä lukiessaan.

– Meille tulee jatkuvasti paljon palautetta lukijoilta, eikä mistään ole nähtävissä, että väkivallan määrä tai uhrien esiin tuominen olisivat aiheuttaneet tyytymättömyyttä. Yksittäistapauksia tiettyjen juttujen kanssa tietysti on, Kivelä myöntää.

Petteri Hiltunen

”Ei opittua heitetä romukoppaan.”


Lehtori Kari Koljonen Tampereen yliopistosta ei niele toimittaja Riku Siivosen väitettä siitä, että toimittajien koulutuksella ei voida vaikuttaa heidän toimintaan työelämässä.

– Toki työelämään mentäessä on tehtävä kompromisseja, mutta ei koulutuksessa opittua heitetä suoraan romukoppaan, totesi toimittajakoulutuksen viikkolehden Utaimen toimituspäällikkö seminaaritauolla.

Esimerkkinä koulutuksessa opitusta ja työelämään mukana vietävästä taidosta Koljonen mainitsi journalismista keskustelun. Utaimen toiminnasta kerätään palautetta ulkopuolisilta ja palautteesta keskustellaan. Koljonen toivoi, että opiskelijat osaavat keskustella ulkopuolisesta palautteesta rakentavasti työelämään siirryttyäänkin.

Iltapäivälehtien edustajat olivat tämänpäiväisissä kannanotoissa selvästi puolustuskannalla lööppitutkimukseen nähden. Tämänkaltaista suhtautumista Koljonen on nähnyt aiempiin tutkimuksiin.

Kun nykyiset opiskelijat alkavat olla päättävissä asemissa 20 vuoden kuluttua, Koljonen toivoo keskustelua käytävän lehdistössä nykyistä laajemmin ja avomielisemmin.

Jussi Koivisto

IL:n Kivelä moitti väkivallan määritelmää


Iltalehden päätoimittaja Kari Kivelä suomi puheenvuorossaan kovin sanoin tuoretta lööppitutkimusta.

– Tutkimukseen heikkous on liian laaja väkivallan määritelmä. On erikoista, että jopa koulukiusaamista vastustava kampanja luokitellaan väkivallaksi.

Kivelän mukaan myös väite siitä, että perhe on keinotekoisesti tuotu lööppeihin, on virheellinen. Perheväkivalta on pitkään ollut tabu yhteiskunnassa, mutta enää se ei sitä ole. Siksi se näkyy väistämättä myös lööpeissä.

Hän kummasteli myös väitettä, jonka mukaan lapset on väkisin tuotu lööppeihin, vaikkeivät he uhreja tapauksissa olisikaan.

– Eikö väkivaltaa todistamaan joutuva lapsi muka ole uhri?

Kivelä kritisoi myös tutkimusmenetelmää, jossa kaksi vuotta oli ympätty yhdeksi tutkimusjaksoksi. Laajasti uutisoidut Bodom-oikeudenkäynnit vuonna 2005 nostivat väistämättä väkivallan määrää lööpeissä. Näin ollen vuosien 2005–2006 tarkastelujaksolle muodostui lööppiväkivallan kasvupiikki.

– Bodom-jutussa suurin osa oli oikeudenkäynneistä kertomista. Kummastelen myös sen luokittelua väkivallaksi, Kivelä totesi.

Elina Katajamäki

”Väkivallasta ei voi vaieta”


Ilta-Sanomien toimituspäällikkö Ulla Appelsin korosti kommenttipuheenvuorossaan sitä, ettei väkivallasta voi vaieta.

– Ilta-Sanomat ei halua vaieta perheväkivallasta, hän sanoi.

Appelsinin mukaan kynnys lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta on pienempi silloin, kun perheväkivallasta puhutaan yleisesti.

Hänen mukaansa myös uhrien surusta ja kokemuksesta on puhuttava mediassa.

Hanna Syrjälän tutkimusta hän kritisoi ennakkoasenteesta. Asenteellisuutta hän näki myös itse seminaarin otsikoinnissa.

– On selvää, mitä täällä tapahtuu, jos aiheena on ”yleisö iltapäivälehtiä läksyttämässä”.

– Minkä takia iltapäivälehtien lööppejä tutkitaan täysin irrallaan muusta mediasta? Appelsin kysyi. Hänen mukaansa tutkimuksessa olisi huomioitava myös muun median ja fiktion lisääntynyt väkivaltaisuus.

Appelsinin mukaan tutkimuksen näkökulma väkivaltaan on liian laaja. Hänen mielestään esimerkiksi otsikoissa näkynyt Olli Saarelan uhkaus Eero Heinäluoman ”nokkaan vetämisestä” ei voinut aiheuttaa kenellekään traumoja.

– Olen valmis keskusteluun, mutta toivon, että keskustelu on rakentavaa, Appelsin sanoi.

Niina Aho

Siivosen mielestä vastuu on kuluttajalla


Freelance-toimittaja Riku Siivonen painotti puheessaan kuluttajan vastuuta.

Väkivallalla mässäilyä mm. Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä pohtinut Siivonen arvosteli lukijoiden tapaa siirtää vastuu journalismin sisällöstä toimittajille. Hänen mukaansa muutos uutisoinnissa tapahtuu kuluttajavalintojen kautta, eikä toimittaja usko journalistien sisäiseen muutokseen.

Siivosen mukaan markkinavoimat ohjailevat nykymediaa, ja toimittajankoulutuksessa opitut aatteet unohtuvat usein työelämään astuttaessa.

– Sen laulua laulaa, jolle rahaa tehdään, Siivonen totesi.

Hän ei myöskään hyväksynyt toimittajien piiloutumista journalistin ohjeiden taakse kritiikkiä kohdatessaan. Ohjeet ovat eettistä opastusta eivätkä toimi perusteluna juttuvalinnoille.

Siivonen torjui myös näkökulman median vahtikoiraroolista ja velvollisuudesta herättää keskustelua repäisevillä otsikoilla. Keskustelu harvemmin hänen mukaansa herättää kaivattua toimintaa.

Päivi Puhtila

Yleisöpalaute on hillinnyt lööppejä


Aamupäivällä julkistetun Väkivalta lööppijulkisuudessa -tutkimuksen tekijä Hanna Syrjälä sanoi seminaarissa, että väkivaltalööpit vähenivät viime vuonna.

Jo vuosia jatkunut väkivaltalööppien määrän kasvu taittui, kun lehtien mielipidepalstat täyttyivät lööppien raaistumisen kritiikistä.

Syrjälä sanoi lööppienvastaisen liikehdinnän alkaneen viime vuonna. Hän mainitsi kaksi kritiikin syntymiseen vaikuttanutta lööppiesimerkkiä: ”Isä tappoi lapsensa kesken aamupalan” ja ”Äiti poltti lapsen ja itsensä”.

Lööppien raaistumista koskeneessa keskustelussa on noussut esille käytännön ehdotuksia lööppien kontrolloimiseksi. Syrjälän mukaan keskustelussa on ehdotettu lööpittömiä kaupan kassoja ja myös täydellistä lööppien kieltämistä. Myös sanojen isä ja äiti poistamista on toivottu.

Lööpit eivät ole poistuneet katukuvasta, mutta iltapäivälehtien itsesensuuri on toiminut. Väkivaltalööppien määrän laskun lisäksi sanoja isä, äiti ja ruumis käytetään aikaisempaa vähemmän, Syrjälä kertoo.

Lasse Poser

Monipuolisuus on median vastuulla


Puheenvuorojen jälkeen keskustelua käytiin muun muassa siitä, kuinka paljon toimitusten oma kulttuuri vaikuttaa yksittäisen toimittajan työhön.

– Johtuuko journalismin kapeanäköisyys toimittajista vai tiedotusvälineistä, pohti eräs Journalismikritiikkiseminaarin osallistuja.

– Toimitukset toimivat kollektiivisesti. Vaihtoehtoinen näkemys vaatii yksittäiseltä toimittajalta rohkeutta, sanoi Harri Palmolahti.

Tiedotusopin laitoksen professori Risto Kunelius kuitenkin huomautti, ettei vastuuta pidä pakoilla vetoamalla toimituksen kollektiiviseen kulttuuriin.

– Tulevaisuudessa tulisi löytää suhde journalismikritiikin ja mediakritiikin välille. Yksittäiseltä journalistilta ei tulisi vaatia samaa kuin medialta. Median tulee olla monipuolinen, mutta yksittäiselle journalistille tämä on vaikeampaa, kommentoi tiedotusopin laitoksen professori Pertti Suhonen.

Anna Vuorinen

”Ennakkoluulot ovat journalismin esteenä”


Marjut Helminen ruoti Journalismikritiikkiseminaarissa pitämässään kommenttipuheenvuorossa suomalaisen journalismikritiikin perustoja.

Pelastakaa Lapset ry:n tiedotuspäällikkönä työskentelevän Helmisen mielestä journalismikritiikin lähtökohtana on vain se, mikä ylittää uutiskynnyksen, eikä se, mikä jää uutisoinnin ulkopuolelle.

Esimerkiksi väkivaltauutisoinnissa ei Helmisen mukaan kerrota, oliko paikalla lapsia, mikäli lapsi ei sattunut kuolemaan tapauksen yhteydessä.

– Ne joiden henki, kasvu tai kehitys on vaarassa, eivät ole uutisaihe, Helminen kärjistää.

Jos Journalismikritiikin vuosikirja olisi henkilö, olisi hän Helmisen mukaan kuiva ja huumorintajuton 45-vuotias mies, akateeminen ja silti sivistymätön. Helminen kysyi, pitäisikö näin olla. Laaja yleissivistys, ymmärrys maailmasta, empatia ja avarakatseinen suhtautuminen kulttuureihin ovat hänen mukaansa hyvän journalistin perusedellytykset.

Helminen totesi, että journalismikritiikillä on toki mahdollisuus antaa ajan kuluessa eväitä journalistien koulutukseen. Hän peräänkuuluttaa suurta muutosta journalististen käytäntöjen taustalla vaikuttavaan tiedostamattomaan kulttuuriin.

– Toisintekijöitä on, mutta he ovat harvassa.

Mikko Pelttari

Ylen Palmolahti heitti pallon yliopistolle


– Sen sijaan, että yliopistoissa pohdittaisiin journalismin vikoja, voitaisiin keskittyä siihen, miten tehdään journalismia paremmin ja oikeammin suhteessa siihen, mitä tapahtuu, Ylen toimittaja Harri Palmolahti ehdotti puheenvuorossaan Journalismikritiikin seminaarissa.

Journalismikritiikkiä vaivaa Palmolahden mukaan perusnegatiivinen viritys. Jäykistyminen tiettyyn asemaan näkyy siinä, miten journalismikritiikkiä toteutetaan.

Heikki Luostarisen avauspuheenvuorossa esittämä ehdotus journalismikritiikin ongelmiin oli keskittyminen hyvään journalismiin. Ehdotus sai Palmolahdelta tuomion.

– Ristiriidattomuus ei kiinnosta ketään.

Itse toimitukset ovat Palmolahden mukaan äärimmäisen huonoja keskustelemaan.

– Totuuden olemassaolosta keskusteleminen on toimittajille yhtä mahdotonta kuin Jumalan kyseenalaistaminen kirkolle, hän laukoi.

– Tietty vahingonilo oikein tihkuu toimittajista. Kritiikkiä tehdään asenteella ”meillä on totuus” ja ”fiksuus on täällä studiossa”, Palmolahti kritisoi.

Jo aiemminkin journalismikritiikin kentällä on pyöritelty ideaa hyvän journalismikritiikin nostamisesta huonon rinnalla. Se tarkoittaisi oman työn asettamista kritiikin kohteeksi.

– Toimittajista ei tähän ole, mutta ratkaisu voisi löytyä yliopistoista, Palmolahti uskoo.

Mari Lukkari

”Kriitikoiden katse avartumassa”


Tampereen yliopiston professorin Heikki Luostarisen mielestä mediakriitikot ovat alkaneet suhtautua avoimemmin muutokseen.

Luostarinen avasi tänään puolilta päivin kymmenennen Journalismikritiikkiseminaarin Tampereen yliopistossa.

Luostarinen oli käynyt läpi kaikki tähän mennessä ilmestyneet Journalismikritiikin vuosikirjat, ja hän rakensi niiden avulla kuvan mediakriitikosta ennen ja tänään.

Luostarinen rinnasti Hannu Raittilan teoksen innoittamana perinteisen mediakriitikon körttiläisiin.

– Körttiläisillä on skeptinen asenne kehitykseen, ja kaikki on epäilyksenalaista, sanoo Luostarinen.

Uudempien vuosikirjojen perusteella Luostarinen katsoo kriitikoiden asenteen muuttuneen. Uusia ilmiöitä ja virityksiä on nostettu esiin, ja suhtautuminen maailman muuttumiseen on avarampaa.

– Kokonaisuudessaan olen ylpeä 10 vuoden projektista, sanoo Luostarinen. Hänen mukaansa projektilla on ollut tärkeä rooli erityisesti keskustelun ylläpitäjänä.


Aino Likitalo

Lööppiväkivalta tunkeutuu arkeen


– Väkivalta on tullut koteihin ja ihmisten arkeen, totesi Hanna Syrjälä esitellessään iltapäivälehtien lööppejä koskevaa tutkimusta. Tutkimus käsitteli vuosia 1985–2006.

Syrjälän käyttämästä aineistosta ilmenee, että väkivaltaotsikoiden määrä Iltalehdessä ja Ilta-Sanomissa on lisääntynyt reilusti. Mutta kun myös otsikoiden kokonaismäärä on kasvanut, väkivaltaotsikoiden suhteellinen määrä on kasvanut vain hieman.

Sen sijaan otsikot ovat raaistuneet, ja yleisin rikos lööpissä onkin nykyään henkirikos.

Nykyään samaa rikosta seurataan lehdissä kauemmin kuin viime vuosikymmeninä. Väkivalta tapahtuu entistä enemmän turvallisena pidetyssä ympäristössä, kuten kotona.

Tunteisiin vetoavuus on lisääntynyt, ja yleensä kuvataan omaisten surua. Uhreja ja tekijöitä nimetään usein isiksi ja äideiksi, vaikka väkivalta ei edes liittyisi heidän perhesuhteisiinsa.

– Uhri tehdään tutuksi, totesi Syrjälä.

Molemmissa tutkituissa lehdissä väkivaltarikokset olivat yleisin lööppiaihe. Seuraavaksi yleisimpiä olivat ihmissuhdeaiheet.

Joonas Kuikka

Väkivalta on lisääntynyt lööpeissä


Iltapäivälehtien lööpit ovat muuttuneet aiempaa väkivaltaisemmiksi 2000-luvulla. Tiedot käyvät ilmi tänään julkaistusta Väkivalta lööppijulkisuudessa -tutkimuksesta.

Tutkimusta on tehty puoli vuotta Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikössä YTT Esa Reunasen johdolla. Tutkimuksen rahoitti Helsingin Sanomain Säätiö ja päätutkijana toimi YM Hanna Syrjälä.

Esa Reunanen korosti tutkimuksen julkistamistilaisuudessa hetki sitten, että tutkimustehtävänä oli selvittää, ovatko lööpit väkivaltaistuneet. Tutkimus ei ota kantaa siihen, onko lööpeissä väkivaltaa liikaa tai liian vähän. Lööppien väkivaltaistumisesta saatiin kuitenkin varsin hyvä kuva, ja tutkimus tarjoaa Reunasen mukaan hyvän materiaalin asiasta keskustelemiseen.

Jussi Koivisto

Islam esiin liput roihuten


– Muhammed-pilakuvakohun myönteisenä puolena voi nähdä sen, että monet lehdet julkaisivat taustoittavia artikkeleja islamilaisuudesta. Näin tietoisuus muslimikulttuurista lisääntyi, sanoi julkistamistilaisuudessa puhunut kuvajournalismin lehtori Anssi Männistö.

Männistön vuosikirja-artikkeli tarkastelee suomalaisten lehtien asennoitumista profeetta Muhammedista julkaistujen karikatyyrien aiheuttamaan liikehdintään. Kohu alkoi Tanskasta keväällä 2006. Männistön mukaan suomalainen lehdistö ei ole ollut poikkeuksellisen varovainen asiaa käsitellessään. Tarkastelujaksolla esimerkiksi Saksassa Muhammed-kuvia ja -karikatyyreja on julkaistu huomattavasti vähemmän kuin Suomessa.

Suomalaisissa lehdissä oli havaittavissa suuria asenne-eroja. Asennekartan ääripäissä olivat sananvapautta puolustanut Pohjalainen ja muslimien reaktion oikeutusta kannattanut Lapin Kansa. Männistö esitti kysymyksen, millainen arvopohja on lehdessä, joka esittää Muhammed-kohun ainoastaan aggressiivisten mellakka- ja lipunpolttokuvien kautta.

– Kohun yhteydessä voidaan pohtia, kumpi on loukkaamattomampi asia, sananvapaus vai uskonnollinen tunne.

Elina Katajamäki

Heviprotesti ja Hervannan Laura


Tutkijat Tapio Häyhtiö ja Jarmo Rinne käsittelevät kirjassa Euroviisuvoiton jälkeistä kohua Lordin keulakuvan kasvojen paljastamisesta.

Tomi Putaansuun päinvastaisesta pyynnöstä huolimatta hänen kuvansa julkaistiin lehdissä, ja monien yllätykseksi yleisö aktivoitui voimakkaasti. Yksittäisestä aloitteesta lähtenyt protesti keräsi yli 200 000 nimeä ja herätti runsaasti keskustelua lehdistön toiminnasta.

Julkistamistilaisuudessa Häyhtiö ja Rinne asettivat vastakkain vaaleissa ilmenneen haluttomuuden osallistua päätöksentekoon ja tavan, jolla Lordi-kohu aktivoi kymmenettuhannet ihmiset osallistumaan keskusteluun.

Kirjoittajien mukaan politiikka ja päätöksenteko ovat muuttamassa muotoaan perinteisestä kabinettipolitiikasta populaarijulkisuuden suuntaan. Internet on myös omaksuttu nopeasti hyvin tehokkaaksi oman vaikuttamisen välineeksi.

Messukylän viestintälukion opiskelijat olivat valinneet aiheekseen nuorten suhteen sanomalehtiin.

Perinteinen Pihtiputaan mummo oli päätetty korvata Hervannan Lauralla, joka on nuori opiskelija ja omalla tavallaan monesta lehden sisällöstä yhtä etäällä kuin stereotyyppinen maalaismummo.

Suurimmaksi ongelmaksi nuoret näkivät kiireisen elämänrytmin aiheuttaman pintapuolisen suhtautumisen mediaan. Tämä pintapuolisuus saa nuoret hakemaan nopeita tietopaketteja, joissa lehdet eivät ole vahvimmillaan.

Lehtiä ei myöskään heidän mukaansa juuri markkinoida nuorille, eikä heitä ole tarpeeksi huomioitu niiden sisällössä.

Petteri Hiltunen

Suomen lintuinfluenssauutisointi maltillista


– Lintuinfluenssa tulee todennäköisesti Suomeen tänä keväänä. Ihanaa olla väärässä, jos niin ei käy, totesi Jaana Husu-Kallio Journalismikritiikin vuosikirjan julkistamistilaisuudessa.

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Husu-Kallio analysoi vuosikirjassa lintuinfluenssaa koskenutta uutisointia Suomessa. Hänen tarkastelunsa painottui etenkin viime kevään kohuun. Tuolloin Euroopan komissiossa terveys- ja kuluttaja-asioiden pääosastolla työskennellyt Husu-Kallio oli työnsä puolesta hyvin perillä koko maanosan lintuinfluenssatilanteesta. Hän seurasi aktiivisesti sekä Suomen että muiden Euroopan maiden uutisointia aiheesta.

– Suomessa otsikot olivat raflaavia, mutta teksti asiallista muihin Euroopan maihin verrattuna, Husu-Kallio summasi.

Hän painotti sitä, ettei lintuinfluenssauutisissa voitu antaa varmoja vastauksia. Siksi uutisointiin vaikuttivat usein aiemmat epidemiat kuten hullunlehmäntauti. Lisäksi lintuinfluenssalla tehtiin jatkuvasti myös politiikkaa.

– Lintuinfluenssa uutisoitiin ennen kaikkea idästä tulevana uhkana. Vähemmän huomiota kiinnitettiin itse uhkaan valmistautumiseen, Husu-Kallio sanoi.

Kaisa Eerola

Journalismikritiikin vuosikirjan teemana sananvapaus


Tänä vuonna kymmenettä kertaa julkaistavan Journalismikritiikin vuosikirjan keskeisiksi teemoiksi on nostettu sananvapaus ja sananvastuu. Journalismikritiikin vuosikirjan julkistamistilaisuus alkoi Tampereella hetki sitten.

- Viime vuoden uutistapahtumia ajatellen sananvapaus on ohittamaton aihe, kertoi Journalismikritiikin vuosikirjan vastaava päätoimittaja Satu Seppä. Sananvapauden näkökulmasta vuosikirjassa käsitellään muun muassa Jyllands-Postenin pilakuviin liittyvää keskustelua.

Muiksi aiheiksi on valittu kriisinhallinta ja julkisuuden torjunta sekä lööpit.

- Viime vuonna yleisö otti paljon kantaa ja oli äänessä, sanoi Seppä. Tästä syystä vuosikirja käsittelee tänä vuonna yleisön reaktioita ja passiivisen vastarinnan ilmiöitä.

Satu Sepän mukaan jo aiempina vuosina on huomioitu se, että journalismin kritiikki on pääosin negatiivista. Tässä vuosikirjassa myös positiivista kritiikkiä on pyritty lisäämään.

Journalismikritiikin vuosikirjan julkaisemisesta vastaavat Tampereen yliopiston Journalismin tutkimusyksikkö ja Tiedotusopillinen yhdistys.

Anna Vuorinen

Wednesday, 28 March 2007

Tervetuloa


Tervetuloa uutisblogiimme. Perjantaina 30.3. uutisoimme Journalismikritiikin vuosikirjan julkistamisesta, tuoreesta Lööppitutkimuksesta ja Journalismikritiikkiseminaarista.

Seminaarin ohjelmaan voit tutustua Journalismin tutkimusyksilön sivuilla.

Ari Heinonen