Friday 30 March 2007

”Puolustusreaktio ei johda keskusteluun”


Journalismin tutkimusyksikön tutkimusjohtaja Pentti Raittila oli yllättynyt siitä, kuinka etäällä iltapäivälehtien edustajat ja tutkijat olivat seminaarissa toisistaan.

– Iltapäivälehdet kokivat olevansa syytettyjen penkillä, Raittila sanoi.

– Tästä johtuen heidän puheenvuoroistaan kuului puolustusreaktio, eikä se ole ikinä hyvä lähtökohta hedelmälliselle keskustelulle, hän jatkoi. Raittilan mielestä on harmillista, että lööppikeskustelu ei näin ollen päässyt edes alkuun.

Raittila kiitti seminaarin viimeistä keskustelua Muhammed-pilakuvista. Keskustelu pakotti hänen mielestään pohtimaan omia lähtökohtia ja näkemyksiä tästä erittäin vaikeasta asiasta.

Kokonaisuudessaan tämänvuotinen seminaari oli Raittilan mielestä hyvin tasapainoinen kokonaisuus.

– Keskustelu oli hämmästyttävän vilkasta ja kiinnostavaa, vaikka aika ajoittain loppuikin kesken, Raittila summasi.

Seuraavan seminaarin ajankohdasta ei ole vielä tietoa. Aiemmin seminaari on pidetty marraskuussa, mutta ajankohtaa siirrettiin Journalismin päivien samanaikaisuuden vuoksi. Seminaarin ajankohdan siirtäminen vaikutti Raittilan mielestä yleisön määrään.

– Väkeä ei ollut niin paljon kuin aikaisemmin. Toisaalta keskustelu on tärkeämpää kuin se, että meillä olisi sali täynnä.

Niina Aho

1 comment:

Anonymous said...

Onneksi puolustusreaktio on johtanut jonkinlaiseen siistimiseen, kuten tänään uutisoitu tutkimus vahvistaa. Lisäksi haluan kiittää suomalaista lähikauppa-ketjua, joka on viimeisen vuoden aikana poistanut iltapäivälehtien lööpit julkisivuistaan.